Tulimaata ja pingviineitä - Extemporee matkailua, osa 3

Saltasta matka jatkui siis Buenos Airesin kautta maailman eteläisimpään kaupunkiin, Ushuaiaan. Vaikka välilaskun pituus oli noin 9 tuntia, en jaksanut raahautua taksille ja ottaa suunnaksi omaa sänkyä, vaan Buenos Airesin lentokentistä pienempi, Aeroparque Jorge Newbery, sai toimittaa yösijan virkaa.. Jo edellisten lentokenttäöiden perusteella osasi sanoa, että eihän siellä unta saa, mutta mitäpä sitä hyvää reissuaikaa ohi nukkumaan..

Ushuaiaan saavuimme lauantaina kellon raksuttaessa pitkälti iltapäivää. Perus turisti-infosta kartta kouraan ja kohti majapaikkaa. Majapaikassa tavarat nurkkaan ja enempiä miettimättä kaupunkia katsastamaan. Vaikka ilma ei aivan jäätävän kylmä ollutkaan, huomasi heti ovesta ulos astuessaan, että Saltasta ostetut laamahanskat ja -pipo tulisivat täällä tarpeeseen.

Jo etukäteen olimme hyvinkin tietoisia mitä Ushuaialta halusimme - pingviinejä! Niinpä suunta kohti satamaa ja retkeä varaukseen.. Lähes kaikki matkanjärjestäjät tarjoavat retkiä katamaraaneilla pitkin Beagle Channelia sisällyttäen retkeen merileijonia, Ushuaian kuuluisaa majakkaa, merilintuja ja pingviinien katselua katamaraanista. Tämä ei kuitenkaan meille kelvannut, pingviinit on jo nähty eläintarhassa - this time we wanted something more, we wanted to walk with penguins! Niinpä ainokaiseen toimistoon, jonka valikoimiin kuuluu kierrokset saarelle kävelemään pingviineiden sekaan, ja liput varaukseen seuraavalle iltapäivälle!

Tulimaa ja Ushuaia

Olimme myös etukäteen päättäneet sivistää itseämme käymällä Ushuaian historiasta kertovassa End of the World -museossa. Itsensä sivistämistä suurempana houkuttimena taisi kuitenkin toimia museosta saatava kuuluisa End of the World -leima joka on nyt lätkäistynä johonkin passin takasivulle. Koska reissun teemaksi oli jo pitkälti muodostunut "Pää kolmantena jalkana - mahdollisimman paljon, mahdollisimman vähässä ajassa" oli hyvä jatkaa valitulla linjalla. Niinpä museosta matkatoimistoon ja bussiliput maanantaiaamulle kello 5.00 Ushuaista El Calafateen. Niinpä aikaa Ushuaian tutkimiseen oli jäljellä vielä hitusen alle puolitoista vuorokautta! Lentokentällä nukuttu yö oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja ravintolassa syödyn lampaan jälkeen lämmin suihku ja kunnon yöunet eivät vaikuttaneet lainkaan hullummalta vaihtoehdolta.

Panoramakuvaa Ushuaian kaupungista. Kuva ei paljoa kerro, mutta todellisuudessa yksi hienoimmista paikoista missä tullut käytyä..

Viimeinen kokonainen päivä Ushuaiassa valkeni Bed&Breakfastin jälkimmäisen tarjonnan merkeissä. Aamupalan aikana oli myös varsin huojentava kuulla, että huone olisi vapaana myös seuraavaksi yöksi ja ei tarvitsisi viettää aamua uutta majapaikkaa etsien. Niinpä aamupala vatsassa suunta kohti 825 metrin korkeudelle nousevaa Martial Glacieria ja sieltä avautuvia näkymiä Ushuaian kaupunkiin ja koko ympäröivään Tulimaahan. Näin kolme kuukautta pihviä syöneenä voi sanoa, että reippailu vuorelle teki melko hyvää!

3 kuukauden laiskottelun jälkeenkin 45 minuutin arvioitu aika alittui yli 10 minuutilla! :D

 Viimeisen päälle retkeilyvarusteet - Farkut ja Dieselin kengät..

Vuorilta matka jatkui kohti reissun huipennusta, pingviinisaarta. Vuorella hikoiluiden jälkeen 4 eurolla edellisenä päivänä vuokraamani toppatakki tuli tarpeeseen, vaikkakaan missään vaiheessa ilma ei ollut niin kylmä, mitä maailman eteläisimmältä kaupungilta olisi voinut olettaa. Parin tunnin matka pingiiviinisaarelle taittui pikkubussin rattoisasti takapenkiltä Tulimaan maisemia katsellen.

Tulimaan tuulet olivat jättäneet jälkensä paikallisiin puihin..

Matka-ajankohtamme pingviineiden katseluun ei ollut ihanteellinen, sillä suurin osa Ushuaiassa pesivistä yli 10000 Magellanin pingviinistä lähtee maaliskuun lopussa talvea karkuun pohjoiseen. Silti viimeisten pingviineiden joukossa oli toistasataa yksilöä, eli ilman pingviinien näkemistä ja pingviinien vierellä tsippailua reissulta ei tarvinnut kuitenkaan poistua.

Siinä niitä nyt sit on. Pingviinejä!

Pingviinien kanssa taapertelun jälkeen parin tunnin matka takaisin Ushuaian keskustaan ja pienen viisarin lähestyessä yhdeksää, alkoi jo olla paikallisittainkin sopiva aika iltaruokailun nauttimiseen. Kuitenkin toisin kuin olettaa kenties sopii, lähes kaikki Ushuaian ravintolat olivat suljettuina sunnuntaisin! Niinpä kalaruoan nauttiminen sai nyt jäädä, mutta onneksi kaupungin kenties ainoan aukiolevan ravintolan listoilta löytyi jälleen lammasta, jota residenssimme ushuaialaiset olivat kehottaneet kaupungissa maistamaan. Ravintolassa törmäsimme ja aiemmin päivällä kaupungilla tapaamaamme Lufthansan itävaltalaiseen lentokapteeniin, joka puhui sujuvaa suomea! Niinpä aivan loistavan lammasaterian kyytipojaksi grappashotit ja toinen viinipullo pöytään Mikon syntymäpäivien kunniaksi. Lopulta kellon käydessä kolmea aamuyöllä kävi haparoivat askeleemme kohti majapaikkaa ja edessä odottavia lähes tunnin mittaisia yöunia.

Vaikka Ushuaiassa oli kylmä, tai kenties juuri siksi, nousi kaupunki maisemineen ja tunnelmansa vuoksi yhdeksi parhaista paikoista, joissa olen koskaan käynyt!

 Ushuaia ja Tulimaa vuorelta katseltuna

Lisää kuvia Ushuaiasta (kuvat 21-45) ja esimakua tulevasta tästä linkistä. 

Lentovarauksia ja muumioituneita Inkalapsia - Extemporee matkailua, osa 2

Viimeinen aamu Saltassa käynnistyi hostellin check-outin merkeissä - ilman tietoa, mihin viimeinen päivä Saltassa kannattaisi käyttää ja etenkin, mihin Saltasta jatkettaisiin. Niinpä aamupalaa pöytään, läppärit auki ja vaihtoehtoja tutkailemaan.

Alkuperäinen, erittäin hatara suunnitelma oli matkustaa bussilla Saltasta Buenos Airesin kautta kohti Peninsula Valdesia. Edeltäneet kolme viikkoa ja yli 100 tuntia bussissa olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä.. Eikä aikaakaan kun löysin itseni katselemasta lentolippuja paikallisen Finnairin, Aerolineas Argentinasin sivuilta. Lopulta hakukone pyöräyttää lentolipuille Salta-Ushuaia hinnaksi 280 €. Ei ole halpaa lentäminen Argentiinassa ei, mutta eipä tunnu enää missään tässä konkurssissa ja liput varaukseen! Koska Ushuaian myötä reissumme tulisi johtamaan aivan eteläisimpään Patagoniaan, ei El Calafaten ja sen jäätiköiden jättäminen pois matkasuunnitelmasta tulisi enää kysymykseenkään ja extemporee matka oli saanut kaksi uutta määränpäätä!


Jo tutuksi tullut kartta ja uusi matkareitti!

Samaan aikaan facebookin kautta vinkit juuri Saltasta palanneilta kavereilta ja viimeisen päivän ohjelma - kuten koko loppureissukin - alkaa hahmottautua. Siispä hostellin _täyttävä_ aamupala vatsassa kohti ensimmäistä empanada-kahvilaa. Päivän ohjelmaksi kokeilla elää pelkkiä empanadoja syömällä, käydä Annin suosittelemassa MAAM -museossa, jonka kokoelmissa kolme Llullaillaco -vuorelta löydettyä muumioitunutta Inkalasta.

MAAM -museo tarjosikin nähtävää koko rahan edestä (opiskelijalippuhan maksoi melkein euron) ja rehellisesti sanottuna enemmänkin. Museon pysäyttävintä antia olivat epäilemättä vuonna 1999 löydettyjen Inkalasten muumiot. Koska turvallisuussyistä vain yksi muumioista on kerrallaan näytillä, näimme ainoastaan alla olevan El Niño -muumion.


El Niño - 7-vuotiaana uhratun Inkalapsen muumio

Museon ja pienen kävelylenkin jälkeen Salta oli osaltamme nähty ja edessä iltalento Buenos Airesin välilaskun kautta Saltasta Ushuaiaan. Odotettavissa olisi siis jälleen yksi uneton yö lentokentällä..

Ps. Päivän saldoksi kertyi 11 empanadaa, kyllä ihminen näilläkin elää!

Pilvien yllä ja suola-aavikolla - Extemporee matkailua, osa 1

Ja niinhän siinä kävi kuin vähän tuli ennusteltua.. Tenttiin pitäisi lukea, mutta jospa nyt vähän ensin kattelis kuvia ja ehkä vähän jotain kirjottelis tänne ja oho, sit onki kello sen verran et voi mennä jo nukkumaan.. Mutta ennen sitä siis asiaan:

Tuskin oli pöly kerennyt laskeutua edellisten reissujen jäljiltä, kun rinkka jo täyttyi uudelleen. Kahden edeltäneen viikon reissailujen jäljiltä olo oli melko kuollut, mutta siinä vaiheessa kun Turusen Mikko on matkannut Suomesta Argentiinaan, ei liene paikallaan sanoa, että "nyt ei oikein jaksa reissata".

Siispä tiistaina iltapäivästä rinkka selkään ja taksilla Retiron bussiasemalle kyselemään, josko vielä samaksi illaksi saisi lippuja n. 1500km päähän Saltaan. Heti ensimmäiseltä yhtiöltä löytyi tarvittavat liput ja ensimmäinen välietappi matkalle ilman päämäärää oli valmiina!



Jälleen kerran 20h bussimatkan jälkeen saavuimme päämäärämme. Tällä kertaa kuitenkin ilman sen suurempia tietoja yösijasta tai aktiviteeteista. Alkuperäisenä suunnitelmana oli tehdä matka 'Tren a las nubesilla', yhdellä maailman korkeimmalla kulkevista junista. Muutaman puhelinsoiton ja turisti-infossa käynnin jälkeen suunnitelmat olivat kuitenkin tarkentuneet sekä yöpaikan, että aktiviteettien osalta. Tren a las nubes (Juna pilviin) saisi jäädä ja vastaava reitti tehtäisiin autolla jolloin reittiin saatiin sisällytettyä niin ennen Inkoja eläneen kansan rauniokaupunki, suola-aavikko kuin 7-värinen vuorikin.

Kun kaikki oli suunniteltu ja varattu seuraavaa päivää varten, päätimme lähteä katsomassa miltä Saltan kaupunki näyttäisi 1070 askelman jälkeen kaupungin viereiseltä vuorelta. Vajaa kolme kuukautta pelkkää pihvin popsimista sai nämä 1070 askelmaa tuntumaan pidemmältäkin Via Dolorosalta, mutta ylös ja alaskin selvittiin. Ja mihinkäs muualle suunta alas päästyä olisi johtanut kuin hostellin ilmaiselle barbequelle - siis pihville!



Torstaiaamuna harmaa Renault Kangoo kaartaa hostellin pihaan ja retki kohti vuoria voi alkaa. Toisin kuin Chilessä, tämä opas osasi kertoa asioista, myös englanniksi. Retken ainoaksi miinuspuoleksi voi sanoa Renault Kangoon extrapenkkien 20 sentin jalkatila, niinpä jokainen jaloittelu tuli tarpeeseen!

Ensimmäinen pysäkki oli ennen Inkoja eläneen kansan raunioilla Tastilissa. Kaktuksien ympärille rakennetut kivimuurit eivät ehkä nykypäivän mukavuusstandardeja täyttäisi, mutta ovatpahan ainakin säilyneet tänne asti ja vettäkin pitävät varmasti yhtä hyvin kuin koulumme UADE, ja vielä ilman kattoa.. Maisemien ja raunioiden ihailun lisäksi pysähdykseltä tarttui mukaan alpakan villasta tehty kaulaliina - ja kipinä ostaa lisää.



Tastilin raunioilta matka jatkui laamapihveille San Antonio de los Cobresiin ja tästä eteenpäin aina Salinas Grandesin suola-aavikkoa. Mikko toivoi lomaltaan aurinkoa ja täältä sitä viimein löytyi! Jotain auringonpaisteesta suola-aavikolla kertonee paikallisten pukeutuminen kommandopipoihin ja pitkähihaisiin paitoihin auringon poltteen välttääkseen. Kauempaa tyynenä kimaltelevalta järveltä näyttäneen ja lähempää puhtaan valkoisena loistaneen suola-aavikon koko kauneus ei varmasti aukea kuin paikan päällä näkemänä ja kokemana, mutta annetaan kuvan näyttää hieman osviittaa.



Suola-aavikoilta matka jatkui kierroksen viimeiseen kohteeseen, Purmamarcaan ja 7-väriselle vuorelle. En kyllä omalla matikkapäällä ja pulmanratkaisutaidoilla seitsemää väriä laskettua, mutta voi olla että osa niistä oli toisella puolella tai jossain. Kuitenkin joku fiksumpi siihen on ne kaikki seitsemän väriä laskenut niin onhan niiden nyt siinä oltava! Itse Purmamarcan kylän keskusta oli oikea turistin paratiisi! Laamahanskoja, laamapipoja, alpakkakaulahuiveja, matekuppeja, postikortteja ja rumpuja! Siis kaikkea mihin vain typerä turisti, kuten minä, voisi rahansa laittaa.. Torilta tarttuikin mukaan postikortteja, laamalapaset, laamapipo ja matekuppi, ei siis ihan kaikkea mitä sieltä olisi voinut ostaa!



Kun kierroksen opas ei juuri osannut suositella muuta erityisesti näkemisen arvoista Saltasta tai Saltan lähistöltä seuraaviksi päiviksi, päätimme että seuraavana päivänä olisi hyvä vaihtaa maisemaa. Ainoastaan kohde puuttui. Sen kummemmin asiaa murehtimatta kysäisimme hostellilta hyvää ja halpaa parillada ravintolaa viimeiseksi illaksi kaupungissa ja lähdimme tuumimaan seuraavaa määränpäätä hyvän lihan ja viinilasillisen ääreen.


Parillada kahdelle + ranskalaiset + salaatti = 44 pesoa!


Ja lisää kuvia löytyypi tästä

Boheemielämää Pablo Nerudan jalanjäljissä

Mendozan taivailta ehjin nahoin selvittyämme, jatkoimme matkaamme suunnitellusti kohti Chileä. Tarkoituksenamme oli matkata yli Alppien aina Tyynenmeren rannalle Valparaisoon. Ennakkotiedot Valparaisosta rajoittautuivatkin faktaan Tyynenmeren läheisyydestä.

Vaikka harvoin muilloinkaan on Argentiinassa matkustaessa voinut ikkunasta näkyvää maisemaa tylsäksi haukkua, oli matka yli Andien omassa luokassaan! Lieneeköhän kuinka suuri loukkaus Chileä kohtaan sanoa, että parasta koko matkassa olikin itse asiassa Alppien ylitys??


Tervetuloa Chileen!


Serpentiinitie yli Andien. Oma matikkapää loppui mutkan 36 kohdalla, mutta sen verran niitä ainakin oli matkalla ylhäältä alas.

Itse matkakohteessamme, Valparaisossa, ei ollut mitään vikaa vaan kaupunki oli varsin mukavan tuntuinen pieni boheemikaupunki värikkäine rakennuksineen, lukemattomine seinämaalauksineen ja kodikkaine ravintoloineen. Ainoa mikä mätti, oli reissun ajankohta. Pääsiäisloman aikoihin Chilessä alkaa olla jo turhan viileää, eikä rantailmoista päästy nauttimaan kertaakaan! Niinpä suunnitelmat (olikohan ensimmäinen kerta tässä blokissa kerrottuna kun jotkut suunnitelmat meni uusiksi?) uusiksi ja keksimään muuta ajanvietettä muutamaksi päiväksi.

Mendozassa yöunien jäätyä melko vähiin erilaisten aktiviteettien ansioista, ei ensimmäiselle illalle ja seuraavalle päivälle suurempia ohjelmanumeroita tarvinnut suunnitella. Tämän takasivat varsinkin hostellihuoneen sängyillä odottaneet untuvapeitot ja tyynyt! Ei sitä vielä viimeisenä aamuna Suomessa sängystä herätessään olisi uskonut millaista luksusta on seuraavan kerran yli 2kk kuluttua päästä nukkumaan oikeiden peittojen alle!


Kukkuloista muodostuva Valparaiso värikkäine taloineen.

Ensimmäisen päivän kaupunkikierroksen jälkeen alkoi kuitenkin jo tuntua, että jotain tekemistä seuraavalle päivälle on keksittävä. Niinpä varasimme hostellin Jorgen kautta viinikierroksen, jolle taattiin hyvä ja englantia puhuva taksikuski oppaaksi.

Kierros alkoikin seuraavana aamuna mallikkaasti kuskin kysellessä "How are you? Where are you from?" Vastailimme innokkaasti olevamme Suomesta ja keskustellen niitä näitä taksin kaarrellessa Valparaison katuja. Heti Valparaison keskustasta päästyämme kuski kuitenkin tuntui kadottaneen englannintaitonsa täysin. Vähän aikaa yritimme kysellä jotain kierroksesta, mutta mitään vastausta ei kuulunut. Tämän jälkeen kuskin ainoiksi englanninkielen sanoiksi varmaan jäivätkin "Vineyard (viinitila)" ja "Pablo Neruda's house (Pablo Nerudan talo)". Kappas kun ei oltaisi näitä omilla silmillä voitu päätellä. Onneksi kuski sentään muutamien U-käännösten ja paikallisten ohjeiden perusteella pääsi näihin paikkoihin perille! Itsessään viinikierros ja Chilen kansallisrunoilija Pablo Nerudan talo olivat varsin suositeltavat käyntikohteet, mutta ainakaan tästä oppaasta ei mitään iloa herunut.

Seuraavat päivät Chilessä eivät juurikaan tarjonneet muuta kuin kiertelyä ja paikkojen katselua Valparaisossa, Viña del Marissa ja pääkaupunki Santiagossa.

Ja koska Chilen maanjäristyksistä Suomessakin suuresti otsikoitiin niin olisi kai väärin jättää ne kokonaan ilman huomiota. Valparaisosta löysimme yhden tsunamievakuointireitti-kyltin, Santiagossa Museo de las Bellas Artesin portaat olivat sortuneet, sekä lähes jokainen moottoritien ylittävä kävelysilta oli kärsinyt vaurioita. Emme toki käyneet lähelläkään pahiten järistyksistä kärsineissä paikoissa, joissa jäljet olisivat varmasti näkyneet kaikkialla!


Evakuointireitti! Ainoaksi jäänyt maanjäristyksen aiheuttama havainto Valparaisossa.


Valparaison seinämaalauksia vol. 1, 2 ja 3






Lopuksi vielä Nippen kunniaksi alku Pablo Nerudan Oodista kissalle:

Eläimistä tuli susia,

joillekin kasvoi liian pitkä häntä,

toisille viallinen pää.

Vähä vähältä ne alkoivat sopeutua,

kotiutuivat maisemaan,

saivat syntymämerkkinsä, viehkeytensä,

taidon lentää.

Kissa,

kissa yksin

ilmaantui valmiina

ja ylpeänä.

Se oli heti syntyjään täydellinen,

kulki yksin, luotti itseensä ja tiesi mitä tahtoi.

Koko oodin voi lukea vaikkapa tästä

Ja jo edellisessä postauksessa mainittu linkki Mendozan ja Chilen kuviin tässä

Reissussa rähjääntyy

Siinä vaiheessa kun jalassa olevat farkut ovat lähinnä suola-aavikon suolassa, Ushuaian metsien mudassa ja pingviinin paskassa, on hyvä hetki lopettaa reissailut ja palata kotiin. Varsinkin, jos nämä housut ovat ne kaikkein puhtaimmat. Tämä hetki koitti itselleni tänään.

Hitusen vajaa 4 viikkoa reissailtuaan, on hyvä huilahtaa hetkeksi ja mietiskellä mitä kaikkea tuli nähtyä ja koettua. Reissun päällä vapaa-aikana ei juurikaan löytynyt inspiraatiota ruveta runoilemaan blogiin ja päivitystahti onkin hiipunut entisestään. Nyt seuraava kuukausi olisi tarkoitus viettää lähinnä opiskellen Buenos Airesissa, joten todennäköisesti kaikkien koulutöiden keskellä löytyy mielenkiintoisempaa tekemistä - kuten muistella reissuja ja kirjoittaa niistä tänne blogiin.

Tulevien viikkojen aikana siis kertomuksia matkoilta Chileen, Saltaan, maailman eteläisimpään kaupunkiin Ushuaiaan, El Calafateen. Mutta ennen sitä ensimmäiset kunnon unet lähes neljään viikkoon!

PS. Lisää kuvia Mendozasta ja esimakua Chilestä klikkaamalla tästä

Korkealta ja kovempaa!

Olin jo hyvä tovi ennen Mendozan matkaa keksinyt blogipostaukselleni osuvan otsikon - Viininmaistelijan paratiisissa - ja muodostanut jo mielessäni lähes kaiken mitä tästä viinilomasta kirjoittaisin. Toki voisin tehdä tämän postauksen juuri näiden ennakkomielikuvien perusteella, joskin tällöin koko postaus olisi lähinnä paskapuhetta. Joten, jospa lähdetään puhtaalta pöydältä ja kirjoitetaan mitä oikeasti tapahtui!

Ennen lähtöä Mendozaan olimme hyvin kerinneet palautua matkasta Iguazun putouksille, sillä saimmehan viettää Buenos Airesissa kokonaista 1,5 vuorokautta. Lisäksi torstaiaamuna matkaseurueeseemme liittyivät turistit. Heidän yksityisyyttään kunnioittaakseni, kutsun heitä heidän oikeilla nimillään - Jouni ja Tanneli.

Jo alkuvaihdosta olimme olleet ennalta fiksuja ja varanneet bussilippumme paikallisen matkatoimiston Alejandron kautta, sillä eihän nyt helpommalla voisi päästä kun tilaamalla liput englanniksi suoraan matkatoimiston kautta?? Tai, siinä vaiheessa kun toimistolla on ravannut 6 kertaa ja joka jumaliuden kerta matkatoimiston apina on tilannut liput väärään luokkaan tai ei ole onnistunut tilaamaan mitään, voi olla melko varma ettei tarvitse toista kertaa tilata mistään toimistosta mitään!

Mutta lopulta siis saimme tälle välille vaatimamme ykkösluokan liput ja ne todellakin olivat koko hintansa arvoiset. 180 astetta taipuvat tuolit, omat näytöt ja jopa bussiyhtiön oma viini! Melkein harmittaa ettei tullut otettua yhtä pikkupulloa mukaan, sillä jos ei tällä aineella saa jotain punaviinin ystäväksi, ei kenties millään.

Mendozaan saavuimme hyvissä ajoin perjantaiaamuna ja hostellilta saimmekin varailtua samalle päivälle kierroksen kahdelle viinitilalle, oliivioljyvalmistamolle ja suklaatehtaalle (joka oppaan päätöksellä vaihtui johonkin luomuruokatilaan, reilu peli). Tässä vaiheessa kaikki siis näytti sujuvan käsikirjoituksen mukaan.

Ensimmäinen viinitila olikin kaikkien odotusten arvoinen. Hyvää englantia puhuva opas, selkeä kierros ja opettavainen viinimaistelu. Tilalta mukaan tarttuikin tammitynnyrissä kypsytetty Malbec (jonka kohtaloksi koitui Valparaison bussiaseman laattalattia.. hyvälle se tuoksui, mutta ei siitä sen enempää). Tämä Don Arturon tila olikin kierroksen parasta antia ja jäi osaltamme Mendozan ainoaksi viinikierrokseksi.

Viininmaistelijat elementissään!

Jo viinikierrosta varaillessa silmiimme olivat osuneet ilmoitukset muista aktiviteeteista. Jo etukäteen olimme päättäneet käyttää yhden päivän raftingille ja heti viinikierrokselta saavuttuamme varailimme koko porukalle lauantaiksi koskenlaskua. Matka koskelle ja Andien juurelle kesti noin tunnin ja maisemat paikalla olivat upeat! Itse koski olisi saanut olla huomattavasti hurjempi, sillä eihän tuosta kyydistä edes tippunut kukaan!

Siellä se koski näkyy horisontissa...

Rafting!!

Ja kun koskenlasku ei meistä suurimmalle osalle tarjonnut tarpeeksi adrenaliiniä, ei viimeiselle päivälle jäänyt kuin yksi vaihtoehto - laskuvarjohyppy! Vaikka Tapsa oli viimeisen kaksi päivää sanonut 5 minuutin välein "laskuvarjohyppäämään?" en ehkä uskonut, että siihen tulisi lähdettyä ennen kuin vastaanoton Javier ilmoitti, että nyt on pari paikkaa huomiselle varailtu. Vielä myöhemmin Jouni ja Tanneli varailivat omat hyppynsä, joten lähes koko porukka oli mukana! Hintaa koko touhulle kuljetuksineen, 3300 hypyn ja dvd:n kanssa tulisi olemaan 960 pesoa.

Hyppypaikalle 100km päähän Mendozasta pääsimme viimeisiään vetelevällä bensankatkuisella pikkubussilla. Todennäköisesti nämä puolentoista tunnin aikana nuuhkitut bensakatkut antoivatkin kaikille rohkeuden nousta koneeseen ja etenkin hypätä sieltä alas! Paikanpäällä saimmekin katsoa videonauhan ja kuunnella kattavan noin 10 sanan selostuksen hyppyä varten. Hypyn odottelu sujuikin rattoisasti aurinkoa ottaen Kaija Koon Viimeisen Lennon soidessa lupauksia antavasti taustalla!

Oma vuoroni oli neljäntenä noin kolmelta vuorokaudelta tuntuneen odottelun jälkeen. Pahimmat jännitykset oli onneksi jätetty hostellille ja itse lentokoneesta ulos nouseminen jännitti huomattavasti vähemmän kuin lähtö SkyCoasteriin 60 metristä! 30 sekunnin vapaapudotus oli yksi hienoimpia tunteita ikinä - ei voi kun todeta, että seuraavan kerran vielä korkeammalle!

Se on aina rohkasevaa kun koneen kylessä lukee notta "God is my co-pilot"...

Tästä ei ollu enää kun yks suunta - kohti taivasta!

Tai noh, olihan siinä se toinenki suunta - alas kovaa ja korkealta!